lauantai 6. elokuuta 2022

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Suunnitelmia

Syksyn pentuesuunnitelmat aikaistuivat, kun Milahow Scenic aloitti juoksunsa hieman etuajassa. Tulevat vanhemmat on esitelty kotisivuilla milahow.fi/Pentuja



 


maanantai 9. toukokuuta 2022

Muutto lähestyy..

 

Kaikki V-pennut ovat löytäneet kodin ja muutto alkaa lähestyä.

Seuraava pentue mahdollisesti suunnitteilla loppuvuodesta 2022.




torstai 28. huhtikuuta 2022

maanantai 18. huhtikuuta 2022

Pennut tänään neljä viikkoa!

Kasvu on ihan huikeaa ja menokin alkaa olla jo sen mukaista.
Kiinteään ruokaan on siirrytty ja nimetkin annettu. 

Yksi pojista vielä vailla sitä oikeaa kotia. 

Jos Sinulla on tarjota aktiviteettiä vilkkaalle hovawartille, niin soittele 044-3252 240.

 







 




torstai 31. maaliskuuta 2022

Kuvia

Pennut syövät ja kasvavat, lukuunottamatta kaikista pienimpänä syntynyttä narttua, joka ei jaksanut elää viikkoakaan. Paino ei lähtenyt nousuun kaikesta yrittämisestä huolimatta ja vaikka aluksi virkeä olikin, niin voimat hiipuivat vähitellen. Luonto oli päättänyt toisin...
 
Kuvissa sisko ja sen viisi veljeä, jotka painavat jo reilusti yli kilon.
Tämä kuusikko on erittäin hyvinvoiva ja ensimmäisiä askeliakin jo harjoitellaan.

Pentueesta lisätietoja soittamalla 044 3252240 / Mervi


 

 

torstai 24. maaliskuuta 2022

Pennut 3 vrk

Pentulaatikossa kaikki hyvin; maitoa riittää ja emä hoitaa pentujaan erinomaisesti.
Pennut syövät ja nukkuvat, kasvavat kohisten. 

Lisätietoja pennuista ja niiden vanhemmista saa mervi@milahow.fi tai soittamalla 044-3252240.

Luovutus toukokuun puolen välin aikaan.

 



 



tiistai 22. maaliskuuta 2022

Pennut syntyneet!

Pennut näkivät päivänvalon 21.3.

Milahow V-pentue koostuu kahdesta nartusta ja viidestä uroksesta. Nartut ovat vaaleita ja uroksia löytyy kaikissa kolmessa värissä. Pennut ovat luovutuksessa toukokuun puolen välin aikoihin.




torstai 17. maaliskuuta 2022

Odottavan aika on pitkä..

Muutama päivä vielä odottelua ja sitten selviää Milahow V-pentueen kokoonpano. Kovasti on jo tukala olo tulevalla emällä ja hyvin tuntuu/näkyy pentujen liikkeet.

Jos voit tarjota aktiiviselle pennulle hyvän kodin, niin ota yhteyttä!
Kerron mielelläni lisää tulevasta pentueesta ja niiden vanhemmista.

mervi@milahow.fi
puh. 044 3252240




tiistai 15. helmikuuta 2022

Tiineysultra

Tänään varmistui, että maaliskuun loppupuolella on tulossa pentuja!

Pikkuhoffeja näkyi ultrassa varsin mukava määrä, joten hakusessa on aktiiviset ja osaavat kodit!

Soittele 044 3252240 tai laita sähköpostia mervi@milahow.fi, jos voit tarjota omapäiselle palveluskoiralle/pihavahdille kunnon kodin.

Jos ei vastausta sähköpostiin kuulu, tarkasta myös roskaposti.

 

 






maanantai 17. tammikuuta 2022

Milahow V-pentue

Suunnitelmissa pentuja maaliskuun loppupuolella!

Lisätietoja soittamalla p. 044-3252240 tai mervi@milahow.fi